sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukynttelikkö, tehty sammalista, ruukuista ja pienestä tilpehöörästä...



Eilen oli ensimmäinen päivä joulukuuta, ja alkoi tuntua jo, että joulukoristeet ovat pian paikallaan, mutta jouluun on vielä kaikki 24 päivää. Tässähän voi käydä niin, että kyllästyn näihin ja haluan jo vaihtelua ennen joulun saapumista...! Tämä blogeissa kiertely on innostanut vähän liiaksi joulun laittoon, mutta jospa sitten pian innostuisin joululahjojen osteluun ja ruokien valmistamiseen...

Eilen väkersin adventtikyntteliköt, joita näin viime vuonna paljon ruotsalaisissa blogeissa ja tänä vuonna ainakin Erican Unelmissa. Helppoa kuin heinän teko, ja halpaakin; itselläni kaikki materiaali löytyi kotoa ja sammal metsästä. Numerot keksin kirjoittaa itse, nimittäin joulukoristeiksi ostettujen lumihiutaleiden keskelle. Ostin koristeet joskus kirppikseltä; taitavat olla Ikean tuotantoa.

Voitin eilen Erican Unelmissa järjestetyn arvonnan sisustustarran. Tässä vielä pähkäilen, tilataanko pikkuprinsessan huoneeseen joku kuva-aihe, vai annanko joululahjaksi siskon kotiin jonkin riiminpätkän; olisi se varmasti kiva lahjanakin näes... Mutta voittaako itsekkyys; sen saa nähdä!

Mutta nyt, ihanaista iltaa sinulle, lämmintä tunntelmaa, kynttilöitä ja glögiä?! Multa vielä kynttilät puuttuu, ja voivat unohtuakin, sillä nyt pitää siirtyä prinsessan kylvetykseen, pyykin laittoon ja iltapalan tekoon. 

....

Mutta olihan tässä ihanaa tunnelmaa jo tässäkin, kun sai hetken bloggailla, haaveilla ja katsella muiden blogien jouluvalmisteluja!

2 kommenttia:

  1. Kivan näköisen adventtikynttelikön olet tehnyt.
    Ihanaa sunnuntai illan tunelmaa myös sinulle !

    VastaaPoista
  2. Tunnelmallista ensimmäisetä adventtia sinulle.
    Ja vielä kerran onneksi olkoon voittosi johdosta :)
    Halauksin Erica

    p.s sinulla on hieno adventtikynttelikkö :)

    VastaaPoista