maanantai 3. joulukuuta 2012

Kuva menneisyydestä


Siirsin eilen kuvia muistitikulle, josta löysin vanhoja kuvia. Tämän aikaiset kuvat luulin jo hävittäneeni kokonaan, ja siksi tulikin niin outo olo; osin haikea, osin niin vain todella onnellinen. Kuvat olivat ensimmäisestä omistusasunnostani, ensimmäisestä oikeasta omasta kodistani keväältä 2007. Se oli kaunis koti se, 50-luvun kerrostalo-asunto, avara, puulattiat ja ikkunoita kolmeen ilmansuuntaan. Netti tökkii niin pahasti, etten jaksanut siirtää kuin tämän yhden kuvan tänne muistiksi. Jos joskus nimittäin käy niin, että nämäkin kuvat häviävät - löytyy yksi niistä sitten ainakin netistä.

Paljon on muuttunut sisustusmaku, mutta huomasin, että tässä kuvassa lähes kaikki sisustuselementit ovat jatkaneet kulkuaan myös seuraaviin koteihin. Paitsi että kukat onnistuin yhtä lukuun ottamatta (oli äidin hoidossa) tappamaan entisessä puukodissani kylmyyteen... Sohvasta luovun vasta muutamia viikkoja sitten, matto on nykyään pikkutaaperon huoneessa ja kattovalaisin uudessa prinsessojen vessassa, lipasto makkarissa ja iso kukka puolestaan ruokailuhuoneen nurkassa. Vihreää seinää en kyllä enää ottaisi missään nimessä vastaan - mutta silloin se oli hieno, ja tykkäsin - ja onhan se tässä kuvassakin ihan persoonallinen ja kiva.

Näihin tunnelmiin jätän tämän jutun, ja yritän saada asioita kotona eteenpäin. Muistutan nyt myös samalla joulutähtiarvonnasta, joka päättyy perjantai-iltana klo 24. Linkki arvontaan sivun oikeassa laidassa. Muistahan osallistua ja olen kovin iloinen myös arvonnan linkityksistä blogeissa.

Reipasta alkavaa viikkoa myös sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti