torstai 10. tammikuuta 2013

Makuupussi vauvalle vanhasta neuleesta


Tämä ei ole sisustusjuttu, vaan vauvajuttu. Mutta tälläinen kiva makuupussi kyllä sopii hienosti meidän sisustukseen, joten sillä verukilla voin jakaa tämän myös teidän kanssa täällä sisustuskirjassani ;)

Syksyn siivousten yhteydessä löysin vanhan pieneksi jääneen villaneuleen, jonka olin säilyttänyt ajatuksena, että puran sen ja neulon siitä jotain uutta. Se oli silloin se; kun minulla oli aikaa kutoa.

Neule jäi kummittelemaan kunnes yhtenä päivänä välähti; minähän teen siitä meidän pikkuprinsessalle makuupussin. Ajatuksena oli tehdä tähän vielä huppukin, mutta se tuli tähän melkein kuin itsestään; kaulus neuloutui sopivasti pyöreäksi, joten villapipo vain päähän, ja eiköhän tarkene. Vanhat napit eivät riittäneet aivan ylös asti, joten sellainen pitää vielä lisätä - ja löysinkin sellaisen ihanan puisen kätköistä - vanhasta villapuserosta sekin säilötty ;)

Ja toisena kehitysajatuksena on ommella pussiin vielä sisävuorikin, mutta minut tuntien se voi jäädä tekemättä.

Erittäin helposti toteutettavissa siis; ei muuta kuin pura pusero saumoista ja neulo yhteen takaisin ilman hihoja ja kapeampana. Meidän tyllerö tykkäsi kovastikin pussista; niin kiva oli piiloutua pussiin, kurkistaa sieltä ja hymyillä sitten päälle valloittavaa hymyä!

Kiitos ihanista kommenteistanne kellarin seinää ajatellen; siitä puheen ollen,  minun pitäisi olla nyt putsaamassa sitä, koska prinsessa nukkuu. Moikka siis, ja kivaa päivää sinulle!


32 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis pussi ja kuka pieni kaunis murunen siellä sisällä ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihana ja lämmin neulepussi. Tuollaisessa minäkin paleleva tapaus nukkuisin mielelläni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen tarvittaisiinkin sitten vähän suurempi neule - tai sitten vain paljon lankaa ja aikaa ;)

      Poista
  3. Tosi ihana pussi! Kyllä kelpaa köllötellä ;)

    VastaaPoista
  4. Löysin tänne vinkin perusteella, ihana blogi sinulla! :) Ja aivan mahtava idea tuo makuupussi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olenkin jo sun blogissa vieraillut useampaan otteeseen; sielläkin on tosi hienoa!

      Poista
  5. Hei! Minäkin löysin tänne Niinan vinkin perusteella ja tulen kyllä vierailemaan toistekin! Tervetuloa tutustumaan myös minun vielä ensi askeleitaan ottavaan blogiin!
    Anitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin jo vastavierailulla, ja kannatti; ihania juttuja taiteilet siellä kotonasi!

      Poista
  6. Miekin vinkin opastuksella löysin, tykkään sun bannerin ajtusmaailmasta :)
    Mun vauvat on jo niin isoja että niille täytyy makuupussit hommata kaupasta ;) Mutta aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! Pikkuprinsessalle vain parasta; vanhempana sitten sellaisia tylsempiä kaupan pusseja ;)

      Poista
  7. Minäkin löysin Niinan blogin kautta tänne, jään innolla seurailemaan :). Ihana pussukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mun täytyy kiittää Niinaa vielä tuhannesti; ihana saada uusia lukijoita mukaan! Tervetuloa :)

      Poista
  8. Kiva löytää uusi blogi vinkin kautta, varsinkin tuon bannerisi ajatusmaailman vuoksi :)
    Tuon kivan makuupussi-idean vuoksi melkein jo hetken ajattelin miten ihanaa olisi saada vauva :D
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja hienoa, että ajatusmaailmatkin kohtaavat! Ja vauvat ne on kyllä kummia - vai ollaanko me naiset...? ;)

      Poista
  9. Hei, blogissani on haaste sinulle! mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan, pitääpä vastata tähän haasteeseen joku päivä. Kiitos kunniasta ;)

      Poista
  10. Ihana blogi! Kauniita kuvia ja kivasti kirjoitettu, ehdottomasti liityn lukijaksi:)

    VastaaPoista
  11. Mäkin mukaan vaniljahousen opastamana :) Aivan ihana idea ja toteutus, mutta voiton vie kyllä tuo söpösilmä siellä sisällä ;) Pikana lueskelin vähän taaksepäin, teillä on tosi kaunista ja ihanaa! Kuulosti aika tutulta toi lausahdus, että "mut tuntien, se voi kyllä jäädä toteuttamatta.." Itselläkin monasti suuret suunnitelmat, mut millään ei pysty kaikkeen :) Jään hei seurailemaan, ja siksikin, kun itsekin oon tästä Turun suunnilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee kiittää tuota söpöläistä, kun näin moni jäi lukijakseni ;) Kiitos sinulle, ja kiva saada lukija myös näiltä nurkilta mukaan!

      Poista
  12. Voi miten kaunis vauvan makuupussi! <3 Todella uniikki!
    Täällä blogissasi on kaikkea ihanaa, tänäänkin olen käynyt täällä kurkkimassa useamman kerran. ;) Lukijaksesihan sitä oli luonnollisesti ryhdyttävä. ;)

    Kauniin talvista viikonloppua Sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu, ja kiva, että löysit tänne - montakin kertaa ;)

      Poista
  13. Ihana :) Se välähdys on niin inspiroiva, joku asia kun hautuu ja sitten...

    VastaaPoista
  14. Hauska idea ! Suloinen pikku prinsessa.

    VastaaPoista
  15. Hei, ihanaa kun löysin blogisi Niinan, VaniljaHousen, kautta. On kivaa lukea "saman kylän tytön" kirjoittamaa blogia. Seuraan mielenkiinnolla kirjotuksiasi! t. Pipsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että löysit! Kiva saada tänne turkkulaisiiki ;)

      Poista
  16. Ihana makuupussi! Ja tosi kiva tämä sinunkin blogisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kovin vähän olen ehtinyt viime aikoina tällaisia väkertämään, kun aika menee remontin kanssa. Ihan kateeksi kävi, kun näin kaikkea ihanaa, mitä olet askarrellut ja ommellut! Mutta sitten kun on aikaa, sitten!

      Poista