tiistai 27. marraskuuta 2012

Kirjaston hirsiseinä - luonnollisessa ulkoasussaan

 
Päädyimme remontin aikana siihen, että vain kirjastossa voidaan jättää yksi seinä hirrelle; ulkoseiniin haluttiin lämpöeristystä ja naapurin suuntaan äänieristystä. Ruokailuhuoneen puolelle en minä puolestaan halunnut hirsiseinää, koska huoneen kaikissa seinissä on rikkovia tekijöitä (eli ikkunoita, ovia, kakluuni; ei yhtään ehjää seinää), minkä takia yksi rikkova tekijä lisää ei mielestäni olisi ollut niin hyvä asia.
 
Seuraavaksi mietittiin, miten seinä käsiteltäisiin. Tapetoinnin yhteydessä poistin hirseinästä useamman sataa naulaa (katso ylempää kuvaa, ja ymmärrät, etten valehtele) ja kuurasin seinän juuriharjan ja tolun kanssa.
 
Kun hirsiseinää reunustavilla seinillä oli tapetit, katto paneloituna ja lattia maalattuna valkoiseksi, ehdotin, että mitä jos jätämme hirsiseinän tällaiseksi. Mies tuumi, minäkin tuumin, ja lopputulos oli, että jätetään tällaiseksi; seinässä näkyy nyt elämän jäljet, tulipalot, naulat, vanhat urat, ja tummentumat - hyvä näin?!
 
Hirsiseinän kruunasivat sitä ympäröivät leveät ja hieman koristeelliset listat. Ne saatiin paikoilleen marraskuun puolella, juuri ennen ristiäisiä. Vielä pitää maalata kynnys valkoiseksi, mutta se odottaa ensi kesää, jolloin voidaan tuulettaa taloa paremmin maalauksen yhteydessä.
 
Alla olevassa kuvassa näkyy myös uusi matto, joka löydettiin Kodin Anttilasta. Saatiin roimat alennukset, kun hyödynnettiin -40%-päivän alennus sekä alennuskuponki. Matto on viskoosia, eikä villaa, mutta lämmittää sekin mukavasti varpaiden alla näin talvella. Ja koska hinta oli huokea, voidaan nyt etsiä rauhassa tähän vielä parempaa - tai sitten vain ollaan tämän kanssa sujut. Minä vaihtelunhaluisena taidan kuitenkin kaivata tähän joskus myös jotain muuta ;)
 
Ja vielä muistutan adventtinumeroiden arvonnasta. Voit osallistua arvontaan vielä tämän päivän ajan klo 24 asti. Huomisaamuna on sitten arvonta, ja toivon mukaan saan voittajan kiinni heti huomenna, jotta saan paketin pian postiin ja numerot koristamaan voittajan adventtikynttilöitä sunnuntaiksi :)
 
Mukavaa päivän jatkoa sinulle!
 

6 kommenttia:

  1. nuo viskoosi matot on ihanan kevyitä. tosin tuo kuviointi saa miut joskus pahoinvoivaksi. onneksi teille on löytynyt"ei niin pahoinvointia aiheuttava kuvio" :D meillä on tämä talo hirsirunkoinen. haaveilen edelleen sen hirren paljastamisesta vaikka tiedän hirret olevan eristettynä rahkasammaleella. sillä orkkiksella jota on hirvsien väliin tungettu vuonna 1904 joloin tämä tönö rakennettiin..ei kaunis sellanen eikä varsinkaan lapsiystävällinen. haaveilen siis eläkeikään..sinne asti kun pienet on kasvaneet isoiksi ja saan alkaa haaveilla mummujen harmaasta hallituksesta. ehkä silloin minulla on virtaa suojella niitä lapsen lapsia syömästä sitä rahkasammalta :D

    mukavaa päivää teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi rahkasammal sentään! Entä jos ottaisitte jonkin sisäseinän esille ja repisitte näkyviltä osin sammaleet pois; siellä kun ei välttämättä tarvi niin niitä eristeitä olla? Mekin revittiin osa tuosta tavarasta, kun rönsyilivät niin kovasti. Mutta toisaalta, onhan se hyvä, että on myös harmaille päiville kivoja juttuja tiedossa ;)

      Poista
    2. se sammal jotenki tämän ikäisessä talossa kuuluu olla siellä enkä raaski sitä repiä, joten odotellaan odotellaan :D

      Poista
    3. No se on totta; parempihan se on aina säilyttää se alkuperäinen - ja hyvä, jos ja kun riittää kärsivällisyyttä odotella :)

      Poista
  2. Matto on upea ja uskon tuon naula määrän :) Meiltäkin on löytynyt! Kauhia homma mutta palkitseva lopputulos! Kai laitoitte toosiii paksun äänieristeen :))? kiva kun poikkesit! Taistelen tukka putkella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI nyt vasta huomasin kommenttisi! Seinä on onneksi sellainen, ettei äänieristettä tarvita; toisella puolen ruokailuhuone, joten ovat ikään kuin samaa tilaakin. Mutta on tässä talossa kuulemma ihan naapuriseinätkin hirrellä; siinä voi sitten höristelemättä kuunnella naapurien jutut ;)

      Poista