perjantai 26. lokakuuta 2012

Kaulahuivista tyynynpäällinen



Kiikutin tätä kaulahuivia valehtelematta ainakin kaksi viikkoa kerroksesta toiseen aina ajatuksena, että nyt, nyt minä teen sen...! Mutta aina tuli jotain joka keskeytti hyvän suunnitelman. Eilen päätin, etten lähde koko päivänä mihinkään ja teen vain tämän tyynynpäällisen.
 
Ja sain sen tehtyä! On hieman vaikeaa tottua tähän uuteen tapaan toimia; siis kun ei voi toimia niin kuin on aluksi suunnitellut. Mutta tässä se siis nyt on!
 
Siivosin nimittäin muutama viikko sitten talvivaatteet ja heitin käyttämättömät vaaterievut kirppislootaan tai suoraan roskikseen. Valkoista paksua kaulahuivia en kuitenkaan olisi raskinut heittää pois, koska on niin ihanan pehmeä, kivan värinen ja niin lämmin - mutta aivan liian paksu kaulalle kieputettavaksi.
 
Tavaroita pyöritellessä nousi sitten ajatus, että teen tästä tyynynpäällisen. Päällisestä tuli ihanan talvinen -  ja sopii niin mainiosti tähän aamuun, kun ensilumi on maassa ja ulkona ainakin hetken kauniin valkoista. Toivotaan pikkupakkasia ja että lumi säilyy maassa - ainakin viikonlopun!
 
P.S. Kuvissa pilkottaa kirjaston seinä, jossa hirret päätettiin jättää näkyviin. Pitkään mietittiin, miten hirsiseinä käsiteltäisiin, mutta lopulta päätettiin olla käsittelemättä ollenkaan. Pestiin vain tolulla, ja tässä se nyt on; kaikessa alkuperäisyydessään.
 

3 kommenttia:

  1. Hei, tuohan on tosi hyvä idea! Kauniin tyynynpäällisen olet tehnyt ja ihanan houkuttelevan näköinen tuo keinutuolisikin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos; ja tästä heräsikin ajatus käydä vanhat villapaidat ja -takit läpi, jos sieltä löytyisi joku kiva kaveri tälle tyynylle :)

      Poista
  2. Voi Kiitos ideasta! Minulla onkin kaulahuiveja vaikka kuinka! :) Tykkäsin blogistasi muutenkin, jäin koukkuun ;)

    VastaaPoista