sunnuntai 28. elokuuta 2011

Glamouria uuteen vessaan...?

Olen kaikki pienetkin vapaa-ajan pläräillyt vanhoja sisustuslehtiä etsien ideoita uuteen kotiin. Keskikerroksen kylpyhuone muutetaan vessaksi / kaunistautumishuoneeksi (nimitystä, jota en uskalla sanoa ääneen miehelleni), ja haluaisimme sinne vanhaa hienostunutta tunnelmaa.

Esimerkiksi tällaisesta lattialaatasta (kuva Venuksen kylpyhuoneen sivuilta) haaveillaan. Lisäksi mielessä on pyörinyt, että alaosat seinistä peitettäisiin panelilla ja yläosat tapetoitaisiin, lattialle tulisi perinteikäs iso lipasto, jonka päällä laitettaisiin maljamainen allas. Kaiken kruununa hopeinen peili - ja tämän jälkeen voisi vielä pohtia pientä kristallikruunua kattoon... Venuksen kylpyhuoneen sivuille eksyttyäni suunnitelmat siis vain levisivät. Hirveästi ideoita mielessä, ja ideat vain muuttuvat ja kehittyvät. Saa siis nähdä, minkälainen kylpyhuoneestakin lopulta tulee. 

Voi että, en malta odottaa, että päästään purkuhommiin ja uutta kaunista rakentamaan; vielä 4 viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti