sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kaikki 26 kenkäparia kauniisti piilossa

Lojuuko eteisessäsi epämääräisiä kasoja kenkiä siellä täällä? Merkki siitä, ettei niille ole toimivaa paikkaa. Jokaiselle kengälle on hyvä olla oma paikkansa: tällöin kengät tulee helpommin laitettua paikalleen ja toiseksi: tiedät, mistä löydät ne.

Kävin juuri laskemassa, että omassa eteisessäni on yhteensä 26 kenkäparia, eikä niistä loju yksikään eteisen lattialla. Kaikilla on siis oma paikkansa, vaikkei eteiseni tilaihme olekaan. Huomasin tilanteen pistäessäni eteisen lipastoa kuntoon, ja jouduin tyhjentämään lipaston sisällön väliaikaisesti eteisen lattialle. Lipasto nielee lopulta todella paljon tavaraa; kaulahuiveja, pipoja, hanskoja - ja kyllä: kenkiä. Kenkiä, etenkin lipposia ja juhlakenkiä, voi  tosiaan säilyttää myös ihan perinteisen lipaston laatikoissa - tai miksei voisi?

Tässä siis vinkkejä, minne kenkiä järjestellä piiloon toimivasti ja monipuolisesti, sillä eihän kaikkien kenkien tarvitse olla samassa kaapissa.


Lipaston kunnostuksen yhteydessä huomasin, kuinka valtavan määrän lipasto imaisee kenkiäkin: valtava kenkämeri on nyt lipaston kunnostuksen jälkeen jälleen siististi piilossa lipaston laatikoissa.
 
Etenkin juhla- ja pikkukenkiä voi hyvin säilyttää lipastossakin. Itsellä muutama laatikko on pyhitetty kengille ja loput kaulaliinoille, pipoille ja käsineille; nekin järjestelmällisesti omissa laatikoissaan, mikä helpottaa aamukiireiden keskellä... Huomaa lattian vanha räsymatto: mahtava neljän euron löytö kirpputorilta muutaman viikon takaa! Räsymatto sopii niin somasti kotini eteisen lankkulattialle ja lämmittää mukavasti jalkoja näin talvella ennen kuin pukija saa ulkokengät jalkaansa.

Komeron lattialla säilytän käytetyimpiä kenkiä: helposti saatavilla ja helposti piilotettavissa. Komeron lattia on käsitelty lattiamaalilla, joten se kestää hyvin myös kengistä lähtevää kosteutta ja kuraa. Kiiltäväpintainen lattia on myös helppo pitää puhtaana; pyyhkäisy vain ja kura on poissa!

Vähemmän käytettyjä kenkiä säilytän kylmän eteisen puolella Ikeasta ostetussa Hemnes-kenkäkaapissa. Huomaa, kuinka hyvin kapea kaappi hyödyntää muuten tyhjäksi jäävän tilan ja tuo valkoiselle seinälle samalla toivottua särmää. Nyt talven tullen kaappiin menevät kesäkengät ja kesän tullen laitan sinne puolestaan talvikengät.

Hemnes-kenkäkaappi on nimensä mukaisesti suunniteltu juuri kenkien säilytykseen. Yhteen lokeroon mahtuu juuri ja juuri kolme pientä kenkäparia. Kenkäkaappi on oivallinen lisä kenkien säilytykseen, mutta yksin tämä tuskin riittää monessakaan perheessä. Kaappia myy siis Ikea noin 100 euron hinnalla. Kaappi on puuta muovisia lokeroita lukuunottamatta, tyylikäs ja saatavana sekä valkoisena että mustana; sopii siis moneen makuun.

Huomasitko, etten omista siis yhtäkään perinteistä kenkätelinettä?

Siihen on syynsä, sillä mielestäni ne ovat järjestäin rumia. Kaupassa ne voivat näyttää vielä hyvälle, mutta kun kotona kenkähylly on pakattu täyteen kenkiä, näky on usein kaikkea muuta kuin kaunis...

Kenkäsäilytykseni ei ole kuitenkaan vielä täysin ongelmaton: vierailijoiden kengille pitäisi löytää hyvä paikka. Tässä toimisi hyvin rautainen kenkähylly, jollaisen näin maaseutumarkkinoilla syksyllä. Vieraille kenkähylly olisi siis toimiva; olisi vain ajoittain käytössä ja muuten koristaisi omana itsenään eteisen sisutustusta, esimerkiksi kukkatasona...

Näihin haaveisiin on hyvä päättää tällä kertaa, ja jatkaa töiden parissa. Heippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti