Aika on kultaa, ainakin tässä perintökellossa

Elämässäni on tällä hetkellä aivan kauhea kiire. Aika on todellakin kultaa tai jopa arvokkaampaa, varsinkin elämäntilanteissa, kun se ei vain tunnu riittävän... Ajan puutteesta huolimatta päätin satsata teihin ystäviini sekä lukijoihini ja kirjoittaa lyhyen tarinan minulle tärkeästä esineestä - näin ystävänpäivän kunniaksi.

Kello on vanhempieni häälahjaksi saama, eli sillä alkaa olla ikää jo yli 30 vuotta! Löysin kellon kerran mökillä ollessani; koneisto oli lakannut toimimasta ja kellotaulu virttynyt auringonvalosta, mutta muuten; aivan ihastuttava ja mikä tunnearvo. Sain äidiltä luvan ottaa kellon mukaani, ja viimein puolitoista vuotta tapahtuneen jälkeen sain vietyä kellon kellosepälle. Uusi koneisto, uudet viisarit ja uusi kellotaulu; ja nyt kello komeilee keittiössäni näyttämässä aikaa - ja muistuttamassa samalla omista juuristani ja vanhemmistani.

... ja tässä vielä otokset ennen kellosepälle pääsyä, ja sen jälkeen. Pienillä asioilla sai suuren muutoksen aikaan, ja mikä tärkeintä; nyt kello pääsi taas eloon.

Kiitos äidille ja isälle, kun sain tämän kellon huostaani - ja kiitos teille, kun olen olemassa!

Samoin kiitos teille kaikille ihanat ystäväni, kun olette olemassa. Liian harvoin nähdään, mutta kun nähdään, on se aika kultaakin arvokkaampaa. Sydämellinen rutistus, ja ihanaa ystävänpäivää!