torstai 25. marraskuuta 2010

Punaisia unelmia pikkujoulun aattona

Minulla oli tänään siivouspäivä: siivosin pitkästä aikaa kotia monta tuntia, ja oikeasti nautin siitä. Ehkä yksi nautinnon syy oli, että siivouksen jälkeen saisin laittaa joulukoristeita esille pikkujoulun ja ensimmäisen adventin kunniaksi.

Lopulta kävi kuitenkin niin, että suurin osa koristeista jäi vielä kaappiin odottamaan, mutta koti on ainakin puhdas - ja emäntä kypsä unten maille... Sitä ennen on pakko jakaa teidän kanssa kuitenkin muutamat kuvat, jotka ehdin napsaista siivouksen lomassa uusista ihanista jouluisista pyyhkeistäni sekä joulun punaisista kynttilöistä. 

Ostin viikonloppuna Villan pyyhkeet Stockmannilta; yksinkertaiset väritykseltään, mutta kuosi tekee niistä huvilamaisen juhlalliset ja etenkin punaiset pyyhkeet sopivat kuin nakutettu jouluun. Jos kiinnostuit pyyhkeistä, kipin kapin Stockmannille, josta pyyhkeitä saa vielä tämän kuun kanta-asiakaskortilla alennushintaan. Hormin eteen nostin pikkujoulun tunnelman luojaksi kynttelikön ja siihen kolme joulunpunaista kynttilää. Punainen on ehdottomasti minun joulun väri, ja piristää mukavasti muuten varsin musta-harmaa-valkoista kotiani. Jos tykästyit kyntteliköstä, voit ostaa sen ilomielin minulta pois. Hinta 2 euroa. EDIT: MYYTY! Vanhaa jäljittelevä, muttei ole sitä - tai no onhan se muutaman vuoden!

Myös tämä jalkakynttelikkö sai kynttilät paikalleen. Näistä kuvista näkee, kuinka hyvin punainen väri piristää kotini näin joulun alla. Tämä kynttelikkö on vanha, sympaattinen ja tunnearvoakin löytyy, sillä monet vuodet on jo asuttu saman katon alla.

Mallailin uusia pyyhkeitä jo kylpyhuoneeseen, mutten vielä ottanut kuitenkaan käyttöön... Vasta jouluna sitten! Kylpyhuonetta en olekaan ehtinyt esitellä teille blogissani, mutta tässä muutamia otteita tästäkin huoneesta. Kylpyhuone on varmasti asuntoni persoonallisin huone; vanhaa tunnelmaa luo mm. kuvassakin hieman pilkistävä pesukommuutti, jonka kunnostin kaiken remontin keskellä, sekä pienet yksityiskohdat kuten Indiskasta ostetut vanhaa jäljittelevät pyyhkeenkiinnikkeet ruskeaksi lakatussa ovessa.

Ja tässä vielä vinkki lopuksi: jos sinulla on valkoinen koira, älä osta mustaa mattoa. Tämä matto on nimittäin harvoin musta. Jälleen kerran nyppiessäni karvoja matolta pois, päätin, että tämä on muuten viimeinen kerta, otin kuvan, vein maton yläkertaan ja toivon nyt, että joku hakee sen pois. Hinta 1 euro. Ja vanhan puutalon iloja; saa lahjaksi tällaisia aivan ihania tossuja!

Tässä tämä tarina kaunis. Ihanaa pikkujouluviikonloppua sinulle!

1 kommentti: