perjantai 3. kesäkuuta 2011

Alkukesän saavutuksia pihalla


Tällä viikolla on ollut niin kauniita kesäpäiviä Turussa! Olen kyykkinyt kukkapenkeissä; jo toinen kierros rikkaruohojen niittämisessä. Hienoa, että on ollut sateista; kasvit kasvavat, mutta niin myös rikkaruohot... Tähän kahvipannuun eivät rikkaruohot onneksi mahdu kasvamaan. Liilaan taittava tähtisilmä sopii kauniisti uudelle puutarhapöydälle, ja näyttää viihtyvät tässä lämpimässä ja paahteisessa paikassa. 

Olen ilmeisesti onnistunut; viime syksyllä säilöön ottamani siemet ovat alkaneet itää ja kauniita alkuja on kurkistamassa mullan alta! Olisi kuulemma kannattanut kostuttaa siemeniä vedessä yön yli ennen kuin laittoi ne multaan, mutta onneksi rankat sateet ovat pitäneet huolen siitä, että siemenet ovat pehmenneet myös mullassa hyvin.
Myös vanhaan sankoon istuttamani angervo on lähtenyt hyvin kasvuun; tästä tulee vielä kaunis puska valkoisine kukkineen; ja hauska kontrasti varsin kamalaan taustaseinään!
Pihassamme kasvaa sekä vanhoja että nuoria jalopuita. Minun istuskeluryhmän läheisyydessä kasvaa nuori vaahtera, jonka oksalle laitoin myös köynnöskukan kasvamaan; saa nähdä onnistunko tämän kanssa yhtä hyvin kuin toisen. Taustalla kasvaa pähkinäpensas, joita on pihassamme riesaksi asti... Mutta tämä saa kasvaa, sillä se peittää osaltaan naapurin autotallin seinää. 
Pihani edusta oli ennen vain yhtä sorakenttää, mutta ei ole enää! Pihalla on nyt neljä suurempaa istutusallasta, jotka on reunustettu kivillä. Tämän viheralueen reunalla kasvaa sammalleimu, joka viihtyy erinomaisesti tässä; varsinkin näin alkukesästä kukinta on aivan mahdottoman kaunis, ja sammalleimu on levinnyt mukavasti kohta koko reunalle kauttaaltaan - kuten oli tarkoituskin. Taustalla näkyy pihapiirimme vanha ulkorakennus, joka on muutettu osin asuinkäyttöön. Hih, siellä on ennen käyty mm. tarpeilla!

Pihalle on istutettu raparperiä, josta olen jo kerran tehnyt paistosta - ja raparperin seurana kielot ovat saaneet vapaasti villiintyä; kukinnalle taitaa olla liian aurinkoinen paikka, mutta pelkät kielon lehdetkin ovat niin kauniita!

Nyt jäätelön syöntiin, ja sitten nukkumaan....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti