Valloittava valokuvaseinä

Perjantaina viikonlopun alun kunniaksi myönsin viimein myös sisimmälle itselleni, että saamme asua ullakon "väliaikaiskaksiossa" vielä kauan; ainakin vuoden. Ja tästä johdannaisena; en halua vuotta vain odottaa ihanaa kotia, vaan haluan jo nyt asua sellaisessa! Eli tuumasta toimeen ryhdyin eilen pistämään yläkerran kotia kuntoon; pengoin laatikot läpi ja etsin koriste-esineitä ja tauluja esille. Keskenhän työ jäi, mutta tämän tauluseinän sain valmiiksi (niin valmiiksi, kuin sisustus voi kodissamme olla...) ennen yöunia. Minusta tästä tuli valloittava; seinä täynnä muistoja ja rakkaita ihmisiä. Ja uskalsin rei'ittää seinän täyteen tällaisella vauhdilla ilman miehen mielipidettä, sillä tätä katsellaan todennäköisesti ja toivottavasti vain vuoden; sitten menevät nämäkin seinät uusiksi. Ja nämä seinät muuten OLI jo TÄYNNÄ reikiä - ullakolla asuneilla tytöillä taisi heilläkin olla tässä tauluseinä - tai sitten taulujen paikat vaihtelivat reippaassa tahdissa.



Tässä kuva seinän paikkailujen jälkeen ennen tauluja; aika tyhjä ja tylsä. Ja voitteko ymmärtää, kuinka paljon taistelin itseni kanssa, etten kävellyt maalikauppaan ja ostanut uutta maalia seinään + ajatuksissa kävi jo katon maalaaminenkin... Mutta hillitsin itseni; yritämme nyt tosissaan remontoida ensin vain kaksi kerrosta; kolme kerrosta voisi olla ehkä jo liikaa - vai mitä?



Ja tässä vielä lopuksi eilinen löytö kirpparilta. Vanha silitysrauta, jonka ostin kirjastoppariksi! Aivan valloittava - eikö? Ja tämä onkin hyvä jatkumo siihen, mitä minun piti tehdä, kun avasin koneen. Olen aloittanut täydennysopinnot, ja minun pitäisi tänään kirjoittaa oppimispäiväkirjaa sekä tehdä kotitehtäviä. Kuinka helppoa ja mukavaa onkaan kirjoittaa sisustusblogia... Tässä sen näkee; tämä juttu on valmis, mutta oppimispäiväkirjassa en ole pääsyt vielä alkuunkaan. Huh-hei, mut nyt pakko aloittaa. Reipasta sunnuntaita myös sinulle!