Pääsiäisvalmisteluja ja kertomus rikkoutuneesta lyhdystä



Kuva viime pääsiäisen jälkeiseltä viikolta; piti ottaa tällöin kuva tälle vuodelle teille jaettavaksi, sillä viime vuonna rairuoho ei ehtinyt kasvaa pääsiäiseen mennessä. Vahingosta viisastuneena päätin tänä vuonna aloittaa ajoissa; toivottavasti onnistun siis nyt paremmin!



Laitoin rairuohot kasvamaan paitsi samaan tinaiseen astiaan kuin viimekin vuonna, mutta päätin hyödyntää myös tämän lyhdyn pääsiäiskoristeluun. Lyhdystä onkin kerrottava erikoinen tarina: Viime talven myrskyt olivat tällöin pahimmillaan, ja omatkin lyhdyt lentelivät portailta ja menivät rikki. Tämä lyhty ei mennyt kuitenkaan minulla rikki, vaan se oli kannettu portin eteen rikkinäisenä. Samalla kun huomasin tämän rikkinäisen lyhdyn astuessani ulos kellarin ovesta, huomasin myös, että kaikki ruukkumme ovat vaihtaneet järjestystä. Iso tuija, joka kasvaa isossa ruukussa, oli nostettu pääovemme eteen - samoin kuin muut istutukseni...! Olimme asuneet tällöin uudessa kodissa vasta muutaman kuukauden, ja kieltämättä vähän oudoksutti; mihin ihmeeseen me muutettiin... No, tovin siinä päätäni pyöriteltyäni kannoin istutukset takaisin omalle paikalleen, ja muutaman päivän päästä poimin rikkoutuneen lyhdyn kotiini säilöön - kun ei näyttänyt tälle oudolle vierailijallekaan enää kelpaavan. Portsassa tapahtuu, mutta koputan puuta, tämän jälkeen ei ole tapahtunut enää näin erikoista. Paitsi, että yksi mies oli tulossa meille kerran kylään, kun kyseli pihalta mieheltäni, mitä me remontoidaan ja jatkoi keskustelua kulkien mieheni perässä aina ulko-ovelle saakka. Siinä mieheni sanoi, että niin, sun ei tarvikaan tulla sisälle asti. Mies siihen; jahah, ja kääntyi takaisin... Hih!

Kaunistelematon remonttikertomus

Lähes kahden kuukauden hiljaiselo täällä blogin puolella, mutta muuten ollut kyllä kaikkea muuta kuin hiljaista. Uusia ihania käänteitä tapahtunut elämässä ja remontti edennyt pääosin muiden kuin minun hartiavoimin; kiitos tästä kaikille työmiehille. Nyt kuitenkin koitti se hetki, kun päätin valita muutaman otoksen; mitä ollaan tehty ja missä nyt mennään. Muistoksi meille, mutta uteliaille ja remontista kiinnostuneille kertomusta myös teille! Tähän viimeksi jäätiin; oviaukko kirjaston ja ruokailuhuoneen väliin saatiin viimein puhkaistua. Kirjaston puoleinen seinä jätetään hirsipinnalle; siellä näkyvät elämisen ja todennäköisesti myös Turun palon jäljet. Yksi hirsi näyttää nimittäin olleen palossa, ja näin ollaan päätelty, että meidän taloon on kannettu palosta säästyneitä hirsiä. Tämä tarina jää siis elämään näkyvälle paikalle meidän kirjastoon.

Ruokailuhuoneen puoleiset seinät sen sijaan päätettiin koolata ja levyttää. Tässä kuvassa meillä on vielä lattiakin paikallaan ruokailuhuoneessa...

Itse asiassa jos tunnustan; se, että seinät revittiin auki ja pintaremontti muuttui täydelliseksi "revitään kaikki pois"-remontiksi, johtuu tästä. Katsokaa tuota kakluunin kruunua. Ennen remonttia katto oli aivan kruunussa kiinni - ja sehän oli ruman näköinen. No, päätimme nostaa kattoa ja purkaa siis aiemmin kattoon asennetut levyt ja koolaukset. No, tämä johtikin siihen, että seinälevyt loppuivat siihen, mihin kattokoolaus oli aiemmin loppunut. Eli meidän piti repiä myös seinälevyt pois. No, sitten havaitsimme, että ulkoseinien koolaus on vanhaan taloon liian syvä ja välissä on lasivillaa. Mitäpä tähän enää muuta sanoa kuin, että purimme nekin pois. Tässä kuva siis helmikuulta, kun ammattilaiset olivat käyneet koolaamassa kattomme uuteen uskoon; hyvin ohuet rimat, sillä kruunun nyt tosiaan haluttiin pysyvän katosta erossa. Ja ammattilaisille annoimme homman siksi, että katto oli aivan notkollaan kuten tarkka silmä kuvasta näkeekin.

Helmikuussa, kun ruokailuhuoneen ja kirjaston väliin oli saatu uusi oviaukko, vanha oviaukko pistettiin umpeen. Ennen eteisessä oli jopa 6 ovea ja oviaukkoa; nyt ovia on kaksi! Eteisestä tulee näin ollen jonkin verran selkeämpi.

Välillä on pitänyt vain huokaista: "Anna meidän kaikki kestää..." Ja kestetty on, heh! Koiramme tuli innoissaan kerran alakertaan, kun isäni oli käymässä: hyppi, haukkui ja viipotti niin kuin aina. Mutta, lattian ei kuulu keinua aina, kuten silloin keinui. No, tuumasimme, että lattiassa on joku ongelma, ja ryhdyimme selvittämään asiaa. Taloyhtiö eikä alakerran kellarin tilan omistaja eivät tulleet vastaan, vaikka ongelma oli todennäköisesti perua siitä, että alakertaan on joskus muinoin rakennettu leipomo ja rauta- vai ratikkakiskot katossa tukena eivät ihan osu vanhan hirsirakennuksen rakennustapaan. Mutta tyydyimme kohtaloomme, purimme lattian auki ja remppamiehet tukivat hirret uudelleen niin, että tuet toivottavasti kestävät nyt seuraavat vuosikymmenet. Onneksi ruokailuhuoneessa ollut lautalattia ei ollut alkuperäinen ja päälle oli kaiken lisäksi liimattu inha muovimatto, jonka irrottaminen laudasta olisi ollut tuskaa. Eli nämä laudat ajettiin kaatopaikalle, ja remppamiehet asensivat uudenuutukaiset laudat tilalle.

Kun aiemmin olimme katsoneet ruokailuhuonetta, jonka lattiaa peitti vanha turve - ja kun nyt katselimme lattiaa helmikuun lopulla... Voi, tuntui, että nyt jos koskaan elämä voittaa - tai pikemminkin me voitamme tässä remontissa! Lattiasta tuli tosi kaunis, ja melkein harmittaa maalata tätä valkoiseksi, mutta näin todennäköisesti teemme, sillä muistakin lattioista tulee valkoiset - ja maalattu lattialauta kestää paremmin kulutustakin.

Lattian laiton jälkeen Perinneovet saivat valmiiksi meidän parioven kirjaston ja ruokailuhuoneen väliin. Ovea ei vielä asennettu, mutta raamit laitettiin jo paikalleen. Ja sitten; maalasimme ainakin viikon, jos ei kaksikin, kattopaneeleita. Ihania vanhaan taloon sopivia helmipaneeleita. Ja tässä kuvassa olemme päässeet jo alkuun kattopanelien asentamisessa kattoon. Miehelle kaikki kiitos ja kunnia työstä. Minun rooli oli välillä vain nousta rappusille nostamaan seuraavaa panelia kattoon.

Ja tässä ruokailuhuoneen katto on peneloitu. Kaikki näyttää niin siistille; mitä tässä enää tapetteja tai maaleja tarvitaan, saati listoja, kun katselee edeltäviä kuvia... Mutta kyllä, nyt tähänkin alkaa turtua, ja eilen tartuimme jo maalipensseleihin ja aloitettiin katon maalaus. On aika mahtava fiilis, sillä viimein pääsemme tekemään jotain näkyvää; kenties pian sitten myös hiomaan loput lattiat, maalaamaan ne, tapetoimaan seinät, ja ja... Kevään myötä innostus kasvaa, ja nyt meinasinkin olla heti 9.30, kun RTV aukaisee ovensa, kaupassa kyselemässä, voimmeko maalata keittiön kaappien ovia ja samalla käyn katselemassa keittiöön sopivia tapetteja.

Ja kuva onnellisesta emännästä helmikuussa 2012. Nyt maaliskuussa tila on vielä onnellisempi... Ihania kevätpäiviä myös sinulle!